17.6.2004

Lisätietoja: Martti Kankaanpää (09) 1734 3335
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Maatalouden tulot vähenivät hiukan vuonna 2002

Maatilojen saama maataloustulo oli vuonna 2002 keskimäärin 13 900 euroa. Tulotaso laski edellisvuodesta 234 euroa eli -1,7 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta vuoden 2002 maatilatalouden tulo- ja verotilastosta.

Tuotantoaan jatkaneilla maatiloilla tulorakenne muuttunut

Tuotantoaan jatkaneilla maatiloilla maataloudesta saatujen ansio- ja pääomatulojen osuus on laskenut huomattavasti yhdeksässä vuodessa. Kun maatilat saivat vuonna 1994 noin puolet veronalaisista tuloistaan maataloudesta, oli osuus vuonna 2002 noin kymmenen prosenttiyksikköä pienempi. Niin ansio-, elinkeinotoiminnan kuin metsätalouden tulot ovat kasvattaneet osuuttaan. Kehitykseen ovat vaikuttaneet paitsi yksittäisen maatilan tulojen muutokset myös tuotantosuuntarakenteessa tapahtuneet muutokset.

Kotieläintalouden päätuotantosuunnakseen ilmoittaneiden maatilojen lukumäärä on vähentynyt ja kasvinviljelyyn suuntautuneiden lukumäärä vastaavasti kasvanut. Muuta kotieläintaloutta harjoittavia maatiloja lukuun ottamatta kotieläintaloudesta saatavien tulojen merkitys on huomattavasti suurempi kuin kasvinviljelyä harjoittavien maatilojen. Vastaavasti kasvinviljelyyn suuntautuneilla tiloilla ansiotulojen ja muiden tulojen merkitys on suurempi.

Tuotantoaan jatkaneiden maatilojen tulorakenne 1994 - 2002

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
Koko maa 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002
- Työtulot 36,1 33,9 36,7 35,7 36,9 36,0 35,8 37,5 39,2
- Maatalouden tulot 49,1 50,6 47,2 44,8 42,2 41,8 42,0 41,7 39,7
- Metsätalous 7,1 7,9 7,5 9,4 9,5 9,9 9,4 8,5 8,3
- Muut tulot 7,6 7,7 8,6 10,2 11,4 12,3 12,8 12,3 12,8
Viljelyksessä oleva pelto, ha 24,6 25,8 26,6 27,3 28,5 28,5 30,4 31,1 30,4

Tuotantoaan jatkaneiden maatilojen keskimääräiset tulot tulotyypeittäin vuosina 1994 - 2002

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 %-muutos muutos, euroa
Koko maa, keskimäärin 28 065 31 372 30 224 32 078 33 135 33 458 35 740 36 582 37 442 33,4 9 377
- Työtulot 10 139 10 626 11 091 11 442 12 214 12 051 12 794 13 737 14 694 44,9 4 555
- Maatalouden tulot 13 779 15 864 14 254 14 358 13 991 13 982 15 000 15 259 14 868 7,9 1 089
- Metsätalous 2 002 2 469 2 270 3 015 3 163 3 307 3 377 3 105 3 089 54,3 1 087
- Muut tulot 2 145 2 414 2 609 3 263 3 766 4 118 4 569 4 482 4 791 123,4 2 646

Maatilojen jakautuminen tuotantosuunnittain

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
Koko maa 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 %-muutos muutos, kpl
- Lypsykarjatalous 20 183 19 862 19 485 19 017 18 525 18 522 17 009 16 134 15 347 -24,0 -4 836
- Muu nautakarjatalous 4 936 4 947 4 746 4 547 4 254 4 261 3 768 3 794 3 713 -24,8 -1 223
- Sikatalous 4 223 4 173 4 059 3 955 3 791 3 790 3 260 3 039 2 906 -31,2 -1 317
- Siipikarjatalous 1 409 1 343 1 249 1 162 1 022 1 022 842 786 753 -46,6 -656
- Muu kotieläintalous 863 1 011 1 052 1 064 1 113 1 113 1 120 1 185 1 187 37,5 324
- Viljan viljely 12 688 13 143 13 613 14 126 14 697 14 692 16 378 17 910 18 687 47,3 5 999
- Muu kasvinviljely 3 830 4 604 5 025 5 284 5 675 5 674 7 328 7 304 7 504 95,9 3 674
- Muut tilat 2 261 1 310 1 164 1 238 1 316 1 319 688 241 296 -86,9 -1 965
- Yhteensä 50 393 50 393 50 393 50 393 50 393 50 393 50 393 50 393 50 393 - -

Maatilojen keskimääräiset tulot maataloudesta tuotantosuunnittain

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
Koko maa 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 %-muutos
- Lypsykarjatalous 18 059 20 180 18 744 19 348 19 736 19 368 21 885 23 732 23 368 29,4
- Muu nautakarjatalous 9 010 10 084 9 987 10 301 10 698 11 345 13 156 14 366 14 706 63,2
- Sikatalous 21 291 30 416 23 747 24 587 22 667 20 287 25 240 28 007 27 510 29,2
- Siipikarjatalous 22 656 23 965 21 626 19 895 19 374 20 378 26 542 25 667 25 996 14,7
- Muu kotieläintalous 1 905 2 803 2 414 2 377 2 343 2 332 2 619 2 889 2 969 55,9
- Viljan viljely 8 899 9 773 8 641 8 486 7 799 7 690 8 891 8 224 8 304 -6,7
- Muu kasvinviljely 10 520 11 316 11 160 11 307 11 220 13 569 10 722 10 186 10 145 -3,6
- Muut tilat 3 861 4 773 5 179 5 050 5 542 5 484 3 383 4 784 5 648 46,3
- Keskimäärin 13 779 15 864 14 254 14 358 13 991 13 982 15 000 15 259 14 868 7,9

Vuosien 1994-2002 tarkastelu pohjautuu runsaan 50 000 maatilan viljelijän ja puolison verotustietoihin. Selvitys on tehty niiden maatilojen tietojen perusteella, jotka ovat olleet tilastossa mukana kaikkina tarkastelujakson vuosina, joten maatilojen lukumäärissä tapahtuneiden muutosten vaikutus on selvityksessä poistettu.

Maataloustulo on korvausta viljelijöiden omalle työlle ja tuottoa omalle pääomalle. Keskimääräisen maataloustulon kehittymiseen vaikuttavat paitsi yksittäisen maatilan tulomuutos myös maatilojen lukumäärässä ja tuotantosuuntarakenteessa tapahtuneet muutokset.

Vuoden 2002 maatilatalouden tulo- ja verotilasto on puolestaan laadittu lähes 63 000 maatilan viljelijän ja puolison verotustietojen perusteella. Tilastoon kuuluvilla maatiloilla on vähintään kaksi hehtaaria viljeltyä peltoa.

Osa maataloustoimialaan kuuluvista toiminnoista, esimerkiksi turkistarhaus ja kasvihuonetuotanto, käsitellään verotuksessa pääasiassa elinkeinotoiminnan tulolähteinä, joten näiden toimintojen tulot eivät sisälly maatalouden tuloihin.

Lähde: Maatilatalouden tulo- ja verotilasto 2002. Tilastokeskus


Tiedote PDF-muodossa.