Uutisia 2.12.2014

Vuoden 2015 julkistamiskalenteri ilmestynyt

Julkistamiskalenterin tiedot vuodelle 2015 ovat nyt nähtävillä. Tutustu kalenteriin, josta löytyvät tiedot ensi vuonna julkaistavista tilastoista ja julkaisuista.

Kalenterin ilmoittamat julkistamisajankohdat perustuvat tämän hetkiseen tilanteeseen, ja ne täsmentyvät vuoden mittaan.

Tilastokeskuksen tilastojen tuotannossa ja julkaisemisessa tapahtuu vuoden 2015 aikana tavallista enemmän muutoksia. Tilastokeskuksen toimintaan käytettävissä olevat resurssit pienenevät vuonna 2015 merkittävästi, mikä vaikuttaa myös tilastotuotantoon. Joitakin tilastoja lakkautetaan tai niiden tietosisältöä supistetaan. Myös eräitä painettuja julkaisuja lakkautetaan.

Tarkemmin yksittäistä tilastoa koskevista muutoksista kerrotaan kunkin tilaston kotisivulla.

Tietoa tilastojen julkistamisajankohdista ja muista ajankohtaisista asioista saa myös tilaamalla Tilastokeskuksen maksuttoman uutiskirjeen.

Julkistamiskalenteri