Uutisia 14.3.2014

Liikevaihto pysyi loppuvuonna alavireisenä, kaupassa piristymisen merkkejä

Tilastokeskuksen tuoreimpien suhdannetietojen valossa liikevaihto laski vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä teollisuuden, rakentamisen ja kaupan päätoimialoilla. Loppuvuonna lasku oli kuitenkin maltillisempaa kuin koko vuoden 2013 aikana.

Palvelualojen yritysten liikevaihdon kasvu oli hyvin haurasta vuonna 2013. Neljännen vuosineljänneksen kasvu jäi vain 0,3 prosenttiin. Pienet, alle 10 henkilöä työllistävät palvelualan yritykset putosivat kasvu-uralta jo alkuvuodesta.

Kaupan alalla toimivien yritysten liikevaihto väheni loppuvuonna enää noin prosentin, kun koko vuonna liikevaihto supistui 3,1 prosenttia. Ennakkotietojen mukaan tammikuussa 2014 liikevaihto kasvoi 1,3 prosenttia. Etenkin päivittäistavarakauppa oli hyvässä vedossa.

Rakentamisen toimialan liikevaihto putosi loka-joulukuussa 1,5 prosenttia, kun koko vuonna 2013 liikevaihto supistui yhteensä 1,9 prosenttia.

Päätoimialoista teollisuuden liikevaihto kehittyi edelleen heikoimmin: loka-joulukuussa liikevaihto supistui 3,5 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Koko vuoden osalta liikevaihto pieneni teollisuuden alan yrityksissä 4,4 prosenttia.

Päätoimialojen liikevaihdon vuosimuutos ajanjaksoilla IV/2012–IV/2013 ja I-IV/2012–I-IV/2013, % (TOL 2008)

Tiedot ovat eri toimialojen liikevaihtokuvaajista. Liikevaihtokuvaajat ovat indeksejä, jotka kuvaavat kuukausitasolla yritysten liiketoiminnan kehitystä. Liikevaihtoindeksejä julkaistaan teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja muiden palveluiden toimialoista.

Lisätietoja:
Palvelualojen liikevaihtokuvaaja, Anna Muurainen (09) 1734 2670
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja, Ulla Virtanen (09) 1734 3347
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja, Ulla Virtanen (09) 1734 3347
Kaupan liikevaihtokuvaaja, Jarkko Niemistö (09) 1734 2951