Tiedote 19.10.2010

Maailman tilastopäivänä huomio tilastojen lukutaitoon

YK:n yleiskokouksen julistamaa Maailman tilastopäivää vietetään ensimmäistä kertaa 20.10.2010. Päivää juhlistetaan monin eri tavoin lähes sadassa maassa. Päivän tavoitteina on korostaa luotettavan tiedon merkitystä arkiajattelussa ja päätöksenteossa, tehdä tilastoja tutuiksi kansalaisille sekä lisätä virallisen tilaston tunnettuutta. Suomen virallisen tilaston tuottajat haluavat tilastopäivänä nostaa esille tilastojen luku- ja käyttötaidon osana kansalaistaitoja.

Maailman tilastopäivänä 2010 panostetaan Suomessa erityisesti oppilaitosten kanssa tehtävään yhteistyöhön. Kouluille tarjotaan tilastoaiheisia ja tilastoihin perustuvia tehtäviä ja oppimateriaaleja. Tehtävät soveltuvat usean eri oppiaineen – esimerkiksi terveystiedon, matematiikan, yhteiskuntatiedon, biologian ja maantiedon – opetukseen eri luokka-asteilla. Kouluille tarjotaan lisäksi mahdollisuutta kutsua eri alojen asiantuntijoita kertomaan tilastoista, niiden tekemisestä ja käyttämisestä. Kouluvierailuja järjestetään eri puolilla Suomea.

Virallinen tilasto kuvaa luotettavasti ja kattavasti yhteiskuntaa

Suomen viralliseen tilastoon (SVT) kuuluu lähes 300 yhteiskunnan tilaa ja kehitystä kuvaavaa tilastoa. Virallisia tilastoja tuottaa 14 julkisen hallinnon organisaatiota, jotka ovat sitoutuneet yhteisiin laatukriteereihin. Tämän laajan tilastotuotannon avulla pystytään piirtämään luotettava kuva suomalaisten elämästä, arjesta ja elinympäristöstä. Suomalaisen elämää kuvaavista tilastoesimerkeistä on Maailman tilastopäivän merkeissä koottu tiivis paketti "tilastosuomalaisesta".

Viralliset tilastot ovat keskeisiä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, kotimaisten ja kansainvälisten sopimusten seurannassa sekä yhteiskuntatutkimuksessa. Tilastoja tarvitaan esimerkiksi lainsäädäntötyön taustaksi, kuntatalouden ohjaukseen tai yritysten toiminnan suunnitteluun. Virallisten tilastojen avulla niin viranomaiset, poliittiset päätöksentekijät, yritykset kuin tavalliset kansalaisetkin voivat muodostaa luotettavan kuvan yhteiskunnasta.

Myös Euroopan unionin päätöksenteossa luotettavat ja vertailukelpoiset tilastot ovat välttämättömiä. Tilastoja käytetään muun muassa EU:n talous- ja rahapolitiikassa, maatalouspolitiikassa, rakennerahastotukien kohdentamisessa sekä jäsenmaiden maksuosuuksien määrittämisessä. EU:n tilastovirasto Eurostat kokoaa ja julkaisee EU-maita koskevia tilastotietoja.

Tausta-aineistoja ja tilastolähteitä

Lisätietoja:
Maailman tilastopäivästä: Minna Korhonen (09) 1734 2627 tai Leila Kaunisharju (09) 1734 7369
Suomen virallisesta tilastosta: Riitta Harala (09) 1734 3604 tai Heli Mikkelä (09) 1734 3200