Naisten koulutustaso paranee rivakammin kuin miesten

Miehet ovat jäämässä koulutustason kehityksessä naisten jälkeen. Korkeakoulututkinnon hankkineiden naisten osuus on kasvanut selvästi enemmän kuin miesten. Etenkin kolmekymppisistä korkeasti koulutetuista on naisia jo huomattavasti enemmän kuin miehiä, kirjoittaa Ritva Kaukonen tuoreessa Hyvinvointikatsaus-lehdessä.

Kaukonen tarkastelee artikkelissaan vuonna 1994 peruskoulun päättäneiden naisten ja miesten koulutusuria. Hänen mukaansa miesten ja naisten koulutustason ero johtuu suurelta osin peruskoulun jälkeisistä valinnoista. Miehet valitsevat peruskoulun jälkeen ammatillisen koulutuksen selvästi useammin kuin naiset, ja korkeakouluopintoihin hakeutuminen ammatillisen tutkinnon suorittamisen jälkeen on edelleen melko vähäistä.

Valtaosa naisista puolestaan jatkaa peruskoulun jälkeen lukiossa ja sen jälkeen korkeakouluissa. Lisäksi naiset hankkivat miehiä useammin lukiokoulutuksen jälkeen myös ammatillisen tutkinnon.

Miesylioppilaat saavat kuitenkin naisia useammin jatko-opintopaikkoja korkeakouluista. Viime vuosina opiskelupaikan saaminen on ollut helpointa miesvaltaiselta tekniikan alalta. Korkeakoulututkintoja miehet suorittavat sen sijaan selvästi vähemmän kuin naiset.

Sosiaali- ja terveysalalla koetaan eniten työväkivaltaa

Työväkivaltaa koetaan eniten naisvaltaisella sosiaali- ja terveysalalla, kirjoittavat Laura Hulkko ja Minna Piispa. Vuonna 2007 noin 100 000 työllistä koki työväkivaltaa. Heistä 40 000 työskenteli terveyden- ja sairaanhoitotyössä tai sosiaalialalla. Työväkivalta tarkoittaa työpaikalla tai työhön liittyvällä matkalla koettua fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa.

Työväkivallan riski on kuitenkin suurin miesvaltaisella vartiointialalla, jossa joka neljäs työntekijä oli kokenut työväkivaltaa. Terveyden- ja sairaanhoitotyössä työväkivaltaa oli kokenut lähes joka viides työntekijä.

Työväkivalta kohdistuu useammin naisiin kuin miehiin. Noin kuusi prosenttia työllisistä naisista ja kolme prosenttia työllisistä miehistä oli kokenut työväkivaltaa vuonna 2007. Kaikista työväkivaltaa kokeneista kaksi kolmesta oli naisia.

Uusin Hyvinvointikatsaus käsittelee työelämää sukupuolinäkökulmasta

Juuri ilmestyneessä Hyvinvointikatsaus-lehdessä 3/2009 tarkastellaan naisia ja miehiä työelämässä. Artikkelit kertovat muun muassa naisten ja miesten sosiaalisesta liikkuvuudesta, naisesimiesten määrän kasvusta sekä nuorten miesten suuresta työtapaturmariskistä. Lisäksi lehdessä jatketaan keskustelua "tilastointitieteestä", kerrotaan tieto- ja viestintätekniikan leviämisestä Euroopassa sekä ulkomaisen työvoiman tilastoinnin vaikeudesta.

Muista artikkeleista ja niiden kirjoittajista löytyy tietoa lehdestä ja Internet-sivuiltamme.

Lehden voi tilata Tilastokeskuksen myyntipalvelusta (09) 1734 2011, myynti@tilastokeskus.fi tai ostaa Akateemisesta kirjakaupasta.

Lisätietoja artikkeleista:

Yliaktuaari Ritva Kaukonen (09) 1734 3311
Yliaktuaari Laura Hulkko (09) 1734 2611
Erikoissuunnittelija Minna Piispa (THL) 020 610 6000
Päätoimittaja Riitta Harala (09) 1734 3604


Päivitetty 30.9.2009

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Ajankohtaista > Uutisia ja tiedotteita > Naisten koulutustaso paranee rivakammin kuin miesten

Navigointi

Ajankohtaista


Muualla palvelussa
På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute