Suomalaiset koululaiset olivat voitokkaita nuorten kansainvälisessä tilastojen luku- ja käyttötaitokilpailussa, joka järjestettiin 20. elokuuta Durbanissa Etelä-Afrikassa tilastoalan maailmankongressin yhteydessä. Justus Mutanen Lyseonpuiston lukiosta Rovaniemeltä voitti 17-18-vuotiaiden sarjan, ja Suomen ja Sambian yhteisjoukkue voitti ylivoimaisesti joukkuekisan. Kansainvälinen nuorten tilastokilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kilpailun tavoitteena on parantaa 10-18-vuotiaiden koululaisten valmiuksia kuvata omaa toimintaympäristöään tilastollisin keinoin sekä käyttää tilastoja arkielämän tilanteissa.
Viime keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut Justus on nyt alokkaana Rovaniemellä, mutta tulevaisuudessa häntä kiehtovat niin tilastotiede, matematiikka, biotieteet kuin tietojenkäsittelytiedekin.
"Armeijan jälkeen aloitan biokemian opinnot Helsingin yliopistossa", voitostaan tyytyväinen Justus toteaa. Hän antaa tunnustusta kilpailumatkalla mukana jännittämässä olleelle opettajalleen Raimo Huhtalalle, joka on kannustanut häntä paitsi opinnoissa myös osallistumaan erilaisiin kilpailuihin. Loppukesästä Justus osallistui biologian olympialaisiin Japanissa, siellä hän ylsi pronssisijalle.

Kuvassa ISLP-projektin johtaja Juana Sanchez (vas.), kilpailun voittaja Justus Mutanen Lyseonpuiston lukiosta Rovaniemeltä sekä Etelä-Afrikan tilastoviraston pääjohtaja Pali Lehohla.

Kuva tiedotusvälineiden käyttöön
Kilpailu oli avoin kaikille maailman maille. Alkuvaiheen kansallisiin kilpailuihin osallistui yli 20 maata, Durbanin loppukilpailussa tietojaan mittautti 45 opiskelijaa 16 maasta. Suomen alkukilpailun järjestivät Tilastokeskus ja Matemaattisten aineiden opettajien liitto (MAOL ry).
Suomea Durbanissa edusti neljä oppilasta: Justus Mutasen lisäksi mukana Etelä-Afrikassa olivat Miina Virtanen Helsingistä (12-14-vuotiaat), Kaisa-Mari Vuoti Kempeleestä (15-16-vuotiaat) ja Elmo Pikkupeura Keravalta (17-18-vuotiaat) opettajineen. Suomalaisten osallistumisen loppukilpailuun mahdollisti opetushallituksen, Taloudellisen tiedotustoimiston, Numerola Oy:n, Kempeleen kunnan, Rovaniemen kaupungin, Lions Club Helsinki/Kampin sekä Lions Club Keravan tuki.
Kilpailun järjesti Kansainvälisen tilastoinstituutin (ISI) alaisuudessa toimiva tilastojen opetusta sekä tilastojen luku- ja käyttötaitoa edistävä järjestö IASE (International Association of Statistical Education). Kilpailu oli osa kansainvälistä ISLP-projektia (International Statistical Literacy Project). Kilpailu oli ensimmäinen, ja toiminnan jatko arvioidaan nyt saatujen kokemusten perusteella.
"Tämäntyyppiset kilpailut tuovat mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluopetukseen, ja sen myötä on myös syntynyt hyvää opetusaineistoa kouluissa käytettäväksi", MAOL ry:ssäkin aktiivisesti toimiva Raimo Huhtala pohtii. Hän toivoo, että vähintään kansallisella tasolla hyvin alkuun päässyt yhteistyö eri toimijoiden kesken saisi jatkoa tulevina vuosina.
Kilpailuun osallistuneet koululaiset palasivat Suomeen maanantai-iltana 24.8.
Lisätietoja:
Linkit:
Päivitetty 25.8.2009
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |