Tilastokeskuksen pääjohtaja Heli Jeskanen-Sundström on valittu 10.6.2009 toiseksi kaudeksi YK:n Euroopan talouskomission (ECE) alaisen Euroopan tilastokonferenssin (CES) ja sen hallituksen puheenjohtajaksi. Jeskanen-Sundströmin kausi kestää kesäkuuhun 2011 saakka.
ECE on yksi YK:n viidestä alueellisesta komissiosta. Sen jäseninä ovat Euroopan valtiot sekä Yhdysvallat ja Kanada. ECE:n tilastoalan yhteistyöelin on Euroopan tilastokonferenssi CES (Conference of European Statisticians). Toimintaan osallistuu tällä hetkellä lähes 60 maata ja kansainvälistä järjestöä. Tilastokonferenssin tehtävänä on mm. tilastojen kansainvälisen vertailtavuuden kehittäminen sekä tilastoalan yhteistyön koordinointi erityisesti Euroopassa. Tehtäviensä toteuttamiseksi CES järjestää vuosittain yleiskokouksen, työryhmien kokouksia ja seminaareja.
CES:n työtä ohjaa hallitus, joka kokoontuu yleensä kaksi kertaa vuodessa. Siihen valittiin puheenjohtaja Jeskanen-Sundströmin ohella varapuheenjohtajiksi Australian, Brasilian, Kanadan, Irlannin, Norjan, Slovenian ja Ukrainan tilastovirastojen pääjohtajat. Tilastokonferenssin ja sen hallituksen sihteeristönä toimii ECE:n tilastotoimisto, joka mm. ylläpitää kansainvälisten järjestöjen tilasto-ohjelmia koskevaa tietokantaa.
Lisätietoa CES:stä
Lisätietoa ECE:stä
Lisätietoja: Kansainvälisten asioiden johtaja Hilkka Vihavainen p. (09) 1734 3495
Päivitetty 16.6.2009
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |