Talouskriisin keskellä kuluttajien näkemykset niin oman kuin maansa talouden nykytilanteesta ja etenkin tulevasta ovat erityisen tärkeitä. Kuluttajia kannattaakin kuunnella. Heidän luottamustaan mittaavat kuluttajabarometrit ovat historiansa aikana osoittaneet käyttökelpoisuutensa maailmalla. Suomessa kuluttajat osaavat todistetusti arvioida ja jopa ennakoida talouskehitystä, kirjoittaa kuluttajabarometrin tuloksia luotaavan juttusarjansa aloittava Pertti KangassaloTieto&trendit-lehden numerossa 1/2009.
Vertailtaessa talousluottamusta eri EU-maissa pitää ottaa huomioon maiden erityispiirteet. Suomalaiset kuluttajat ovat 1990-luvun lamavuosien jälkeen olleet kansainvälisesti verrattuna luottavaisimpia talouden suhteen. Hyvä taloususko on yhteistä kaikille pohjoismaalaisille. Varsinkin Etelä-Euroopassa ja Ranskassa ollaan puolestaan pessimistejä. Kansalliset erityispiirteet ja vastaamistapojen erot vaikuttavatkin suuresti siihen, millä tasolla kuluttajaluottamuksessa liikutaan - oli noususuhdanne tai taantuma.
Viime marraskuussa ilmestyneessä Tieto&trendit-lehdessä (7/2008) Tilastokeskuksen tutkimuspäälllikkö Jukka Hoffrén tarkasteli kahta Yhdysvalloissa kehitettyä hyvinvoinnin mittaria eli "kestävän talouden hyvinvoinnin indeksiä" (Index of Sustainable Economic Welfare ISEW) ja sen jatkokehitelmää "aidon kehityksen mittaria" (Genuine Progress Indicator GPI).
Tuoreimmassa Tieto&trendit-lehdessä kansantalouden tilinpidon parissa työskentelevä Olli Savelajatkaa pohdintoja. Hänen mukaansa hyvinvointia ei voi mitata yhdellä luvulla: "Hyvinvoinnin moniulotteisia ilmiöitä ei voi pelkistää yhdeksi tunnusluvuksi lisäämällä ja vähentämällä erilaisia hyvinvointiin kytkeytyviä eriä toisistaan." Keskustelu ja arviot hyvinvoinnista ja sen mittaamisesta jatkuvat tulevissa numeroissa.
Talouskriisi luo matkailualalle epävarmuutta. Lappiin ulkomailta suuntautuvan matkailun kasvun pysähtymisestä on jo merkkejä näkyvissä. Viime joulun ja uudenvuoden sesongin tulokset näyttävät kuitenkin varsin kohtuullisilta. Ulkomaalaisten yöpymisvuorokausien arvellaan pysyneen suunnilleen ennallaan, kirjoittaa yliaktuaari Ritva Marin Tilastokeskuksesta.
Alkanut hiihtosesonki näyttää tällä hetkellä hyvältä, ja varauksia on tullut lähiviikoille viime vuoden tahtiin. Taantuman arvellaankin vaikuttavan vasta ensi kaudella. Suurta romahdusta Lapissa ei kuitenkaan odoteta. Laskusuhdanteiden on todettu lisäävän kotimaanmatkailua sekä lähialuematkailua samalla, kun matkailu kaukaisempiin kohteisiin vähenee.
Lisätietoja:
Erikoistoimittaja Maija Metsä-Pauri, Tilastokeskus, p. (09) 1734
2785.
Tarkempia kirjoittajatietoja löytyy lehdestä.
Lue lisää aiheista Tieto&trendit-lehden sivuilta
Tilaukset: Tilastotori tai myyntipalvelu (09) 1734 2011, myynti@tilastokeskus.fi
Päivitetty 19.2.2009
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |