Venäjän talouskatsaus: Nopea kasvun jatkuminen ei ole itsestäänselvyys

Simon-Erik Ollus

Venäjästä unohdetaan usein se seikka, että vaikka Venäjällä on 144 miljoonaa asukasta, sen talous on vain suurin piirtein Hollannin talouden kokoinen ja noin 2,5 kertaa Suomen talouden kokoinen. Kehittyvänä markkinana Venäjä kasvaa nopeasti, mutta verrattuna muihin suuriin nopeasti kehittyviin talouksiin kuten Intiaan ja Kiinaan, Venäjän talous on pieni ja talouskasvu on tuore ilmiö.

Venäjän talous on kasvanut suotuisasti presidentti Vladimir Putinin valtakauden aikana. Bruttokansantuote on kasvanut voimakkaasti sitten vuoden 1998 kriisin ja vuonna 2004 Venäjän talous kasvoi ennakkotietojen mukaan 7,1 prosenttia. Nopea kasvu johtuu paljolti energian korkeasta maailmanmarkkinahinnasta ja energiantuotannon nopeasta kasvusta. Erityisesti öljyn vaikutus talouteen on huomattava. Erään arvion mukaan 3/4 bkt:n kasvusta vuoden 1999 jälkeen on johtunut juuri öljyn korkeasta hinnasta.

Venäjän talous kasvaa, mutta suurimmat yksittäiset kasvun taustalla olevat tekijät ovat ulkosyntyisiä. Viime vuosina myös vahva yksityinen kulutus sekä vakaa finanssi- ja rahapolitiikka ovat edesauttaneet nopeaa talouskasvua.

Mitkä muut seikat ovat edesauttaneet talouden kasvua Venäjällä ja mitkä heikentäneet sitä? Missä kunnossa on Venäjän kilpailukyky tällä hetkellä?

Lue koko artikkeli Economic Trends 1/2005 -lehdestä sekä Economic Trends -verkkopalvelusta.


Päivitetty 3.5.2005

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Ajankohtaista > Uutisia ja tiedotteita > Venäjän talouskatsaus: Nopea kasvun jatkuminen ei ole itsestäänselvyys

Navigointi

Ajankohtaista


Muualla palvelussa
På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute